Tietoa blogista

perjantai 8. syyskuuta 2017

Täällä ollaan!

Minä en ole yleensä se, joka pahoittelee, ettei postauksia ole tullut, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että on pahasti unohtunut päivittää blogia, vaikka kuvia on käsitelty blogi-kansioon. Aloitin opiskelut medianominakin parisen viikkoa sitten, ja vaikka omaa aikaa myös koulun ohella jää, niin se itse kirjeen kirjoittamisprosessi on ollut se aikaavievin ja blogi jäänyt sitten vähän unholaan. Pitkästä aikaa tänne kirjauduinkin ja ihana kommentti oli tullut edelliseen postaukseen, joka sai minut viimein liikkeelle. Tämä on nyt tällainen lyhyt blogin virvoituspostaus, sillä kouluun olisi mentävä vielä tänään, mutta jottei kynnys kirjoittamiseen ehdi taas paisua, niin halusin tulla ilmoittamaan, että edelleen blogi on intohimoni myös videoiden ohella. 

Vaikka kesä oli viileä ja sateinen, jäi siitä monta ihanaa muistoa talteen. Vähän kyllä vielä kaipailen niitä lämpöisiä päiviä, turhankin luxusta tuntuu Suomessa olevan nuo helteiset säät. Kesän juttu askartelussa oli ehdottomasti flipbookit - melkein väsymykseen saakka. Mutta niissä ihana puoli on se, että jos yksi tyyli alkaa kyllästyttää, voi siirtyä seuraavaan. Tämä tässä ylä -ja alapuolella on envelope flipbook. (olisi varmaan ihan hyvä olla suomenkieliset nimet suomenkielisessä blogissa!) 
Olen laskenut, että yhteen envelope flipbookin tekemiseen menee n. 2tuntia + kirjeosio. Olen koettanut tehdä nopeamminkin, mutta ei sitä näköjään saa tehtyä lyhyemmässä ajassa. Sommitteluun, koristeiden etsimiseen ja mätsäilyyn menee aina oma aikansa + papereiden sovittelu, leikkaus, liimaus. En ole oikein sellainen askartelija, joka tekee muutamat flipbookit talteen jo kerralla, sillä aina kun teen jotakin, teen sen jo ajatellen sitä ihmistä, jolle se on menossa. 
Ajankäytöllisesti kun olisi helpompaa tehdä pari kirjettä päivässä, että saisi postin liikkumaan nopeammin. Mutta ei tämä ole mitään liukuhihnahommaa, sydämellähän se tehdään ja silloin siihen vaan menee aikaa. Tosin nyttemmin en ole aina jaksanut alkaa tehdä flipbookia ja haluan siihen myös vähän vaihtelua, että niiden tekeminen pysyisi mielekkäänä. Myös postikulut nousevat etenkin ulkomaille niitä tehtäessä, niin ei pysty ihan jokaista kirjettä tekemään sillä tavalla.
Lopuksi vielä kuvina yksi envelope flipbook, jonka tein ystävälleni piristykseksi vauva-arkeen sekä tuomaan inspiraatiota hänen askarteluihinsa.







Huh, noniin, tulihan tästä loppujen lopuksi aika iso postaus kuitenkin. Mutta nyt tiedätte, että blogi on edelleen elossa ja  tulen taas useammin jakamaan kanssanne inspiraatiota ja ideoita. Täältä löydätte sen Youtube -kanavani, josta kerroin aiemmin. Sinne tulee videoita askarteluprosesseista ja valmiista tuotoksista aina kun koulujutuiltani ehdin niitä editoimaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ~ I love my mail